Vielä uusi väitöskirja todistusoikeudesta

, , ,

OTL Jorma Rudanko esittää väitöskirjansa ”Näkökohtia todistusharkinnasta” julkisesti tarkastettavaksi 29.1.2021 klo 12.15 Vastaväittäjänä toimii OTT, dosentti Timo Saranpää (Lapin yliopisto) ja kustoksena professori Dan Frände. Väitös järjestetään etäyhteydellä, tarkemmat tiedot löytyvät yliopiston tapahtumasivulta https://helsinginyliopisto.etapahtuma.fi/flamma-2019/fi?id=60244 

Jorma Rudankon väitös palauttaa mieleen oikeustieteen tutkimuksen kaksi ongelmaa, tutkimusten heikon levikin ja tutkimusten vaikean saatavuuden muussa kuin kaupallisessa kustantamisessa. Ongelmilla on tietenkin yhteys. Kun tutkimusten saatavuus on huono, levikkiä ei synny. Ja kun levikki (eli viime kädessä kysyntä) jää vähäiseksi, tutkimusten saatavuuteen ei viitsitä kiinnittää huomiota, vielä vähemmän uhrata siihen kustannuksia. Muoti-ilmiöiksi nousseet open access -strategia ja sähköinen julkaiseminen eivät paljoakaan auta. Harva hakee ja vielä harvempi lukee sähköisiä julkaisuja, vaikka mitään maksumuuria ei olisikaan. Tieto sähköisistä julkaisuista ja niiden saatavuudesta ei ensiksikään välity potentiaaliselle lukijakunnalle. Sitä paitsi vain sen kokenut tietää, millainen rasitus 400-sivuisen tieteellisen teoksen lukeminen on niin silmille ja keskittymiskyvyllekin. Perinteinen kirja on tässä suhteessa ylivoimainen erityisesti oikeustieteessä, joka tunnetaan laajoista tutkimuksistaan. On vaikea uskoa, että sähköinen laitos syrjäyttäisi kirjan pitkälläkään tähtäimellä. Sähköinen julkaiseminen ei kuvainnollisesti tapa kirjaa.

Totta on, että sähköinen julkaiseminen on edistystä verrattuna julkaisemiseen ainoastaan yliopiston (etenkin pienen) omassa sarjassa tai pahimmassa skenaariossa yliopiston laitossarjassa. Siellä julkaistuja kirjoja etsiskelevä miettii joskus puolivakavissaan, onko koko painos saman tien tuhottu, jotta muut eivät pääse lukemaan siitä. On myönnettävä, että moni tutkimus kenties joutaakin unohtumaan, mutta laitosjulkaisuissa on monesti myös todellisia helmiä, joiden olemassaolosta kukaan ulkopuolinen ei edes saa tietää. Sitä paitsi kirja pitäisi ensin lukea, jotta osaa sanoa, onko se hyvää vai huonoa tutkimusta. Tosin Umberto Econ sanoin: huonostakin tutkimuksesta oppii aina jotain.

On pakko myöntää, että vikansa on käytännön lakimiesten asenteissakin. Jo 300-sivuisen juridisen kirjan läpilukemista pidetään herkulemaisena ponnistuksena, oli kyseessä perinteinen kirja tai sähköinen julkaisu. Tässä suhteessa OTM-tutkintoa saa ja ehkä pitää moittia: välillä näyttää siltä, että tavoitteena on saada opiskelijat (eli tulevat juristit) lukemaan mahdollisimman vähän ja mahdollisimman helppoa tekstiä. Moni valmis juristi valittaakin – ja aiheesta – kokevansa tavallisen perustutkimustasoisen kirjan lukemisen hyvin vaikeaksi, teoreettisemmista tutkimuksista nyt puhumattakaan. Käytännön juristeja ei ehkä saa millään konstilla lukemaan systemaattisesti edes oman alansa perustutkimusta. Hänelle riittävät käsikirjat ja yleisesitykset. Sitä paitsi moni juristi pitää yleisesityksiä oikeustieteellisen tutkimuksen huippuna.

Heikko levikki ja sen seuraus, heikko saatavuus, eivät ole vain tiedepoliittinen pullonkaula. Tutkijalle, etenkin monivuotisen urakan tehneelle väittelijälle, on melkoinen pettymys, kun kukaan ei kuule hänen tutkimuksestaan. Tutkimustulokset jäävät pahimmassa tapauksessa kokonaan hyödyntämättä, eikä tutkimus muuta maailman, mitä jokainen tutkija sisimmässään toivoo.

Oli niin tai näin, oikeustieteellisessä tutkimuksessa sen tulosten levittäminen on ongelma siinä, missä tutkimuksen tekeminenkin. Sekään ei tule kuntoon korulauseilla, lennokkailla strategiakirjauksilla ja kaikkein vähiten sälyttämällä vastuu siitäkin tutkijalle itselleen. Heikko levikki ja saatavuus ovat institutionaalisia ongelmia, ja ne pitäisi myös ratkaista sellaisina.