Säännöt

1. Menettelyn vireille saattaminen
2. Välimiehen nimeäminen ja prosessin aloitus
3. Kanne ja vastine
4. Asian käsittely
5. Todistajat, asiantuntijat ja muu näyttö
6. Tuomio
7. Kulut
8. Muut säännökset
9. Voimassaolo

Johdanto

COMI ry:n välityssäännöt on suunniteltu soveltumaan ensisijaisesti oikeudellisiin erimielisyyksiin, joissa näyttökysymykset eivät vaadi laajaa todistelua ja joissa taloudelliset intressit eivät ole mittavia.

Arvioitaessa menettelyn soveltuvuutta konkreettiseen riitaan, sääntöjä tulkittaessa ja menettelytapoja valittaessa on otettava huomioon erityisesti seuraavat tavoitteet:

(i) menettelyn joutuisuus ja oikeudenmukaisuus;

(ii) välitystuomion täytäntöönpanokelpoisuus;

(iii) kustannusten minimointi.

COMI ry:n toimintaa johtaa hallitus. Hallituksen jäsenet toimivat ilman eri korvausta. Hallitus nimeää kutakin välitystoimeksiantoa varten vastuullisen välimiehen ja tälle sihteerin.

Artikla 1. Menettelyn vireille saattaminen

1.1. Asianosaiset, joita voi olla kaksi tai useampia, voivat yhdessä jättää oikeudellisen riitakysymyksensä välimiesmenettelyssä ratkaistavaksi näiden sääntöjen mukaan.

Asianosainen voi myös yksin jättää asian ratkaistavaksi tässä menettelyssä, jos asianosaiset ovat sopineet tästä kirjallisesti (esimerkiksi kirjeenvaihdossa) tai jos muut asianosaiset ilmoittavat kirjallisesti suostuvansa menettelyyn.

Yhdistyksen hallituksella on oikeus päättää, että riitaa ei oteta käsiteltäväksi, jos se katsoo riidan olevan soveltumaton näissä säännöissä kuvatussa menettelyssä käsiteltäväksi.

1.2. Menettely tulee vireille, kun asianosainen tai asianosaiset ovat jättäneet COMI ry:lle kirjallisen pyynnön menettelyn käynnistämiseksi edellä kuvatulla tavalla ja kun yhdistykselle maksettava artiklassa 1.3. tarkoitettu käsittelymaksu on suoritettu.

1.3. Käsittelymaksun suuruus on 5 000 euroa. Käsittelymaksu sisältää 1 500 euron hallintomaksun sekä 3 500 euron suuruisen välimiehen palkkion.

Hallituksen ennen menettelyn alkamista tekemällä päätöksellä välimiehen palkkiota voidaan asianosaisten suostumuksella korottaa esimerkiksi poikkeuksellisen suureksi arvioidun työmäärän (yli 60 tuntia), poikkeuksellisen suuren riitaintressin tai näiden yhdistelmän perusteella. Välimiehen palkkiota voidaan korottaa enintään 2 000 eurolla.

1.4. Kirjalliseen pyyntöön menettelyn käynnistämiseksi tulee sisältyä:

(i) asianosaisten nimet ja mahdollisten asiamiesten nimet ja valtakirjat sekä yhteystiedot;

(ii) alustava kuvaus riidasta;

(iii) alustava ilmoitus hakijan vaatimuksista;

(iv) jäljennös asiakirjoista, joihin vaatimukset perustuvat; ja

(v) jäljennös välityssopimuksesta.

Artikla 2. Välimiehen nimeäminen ja prosessin aloitus

2.1. Kirjallisen pyynnön saavuttua COMI ry nimeää viipymättä välimiehen, sihteerin ja valvojan. Nimeäminen tapahtuu viimeistään 14 päivän kuluessa kirjallisen pyynnön saapumisesta ja COMI ry tiedottaa asiasta sopivaksi katsomallaan tavalla asianosaisille tai asiamiehille.

Sihteerin tehtävänä on vastata kaikista käytännön toimista. Tällaisia ovat esimerkiksi kirjeenvaihdosta huolehtiminen ja suullisten käsittelyiden vaatimat järjestelyt sekä välimiehen osoittamat selvitys- tai muut tehtävät. Sihteeri ei voi osallistua päätöksentekoon. Sihteerin on pääsääntöisesti oltava lakimies. Yhdistyksen hallitus voi kuitenkin päättää myös syventäviin opintoihin edenneen oikeustieteen ylioppilaan nimeämisestä sihteeriksi.

Valvoja tarkastaa välimiehen tuomioehdotuksen ennen sen tuomion antamista. Valvojalla ei kuitenkaan ole päätösvaltaa asiassa. Valvoja päättää myös poikkeuksellisesti perittävien erillisten kulukorvausten suuruudesta. Valvojan tulee olla oikeustieteen tohtorin tutkinnon suorittanut lakimies.

2.2. Välimieheksi voidaan määrätä vain puolueeton ja riippumaton lakimies, joka hallitsee itseään ja omaisuuttaan.

2.3. Ennen välimiehen nimeämistä COMI ry pyytää potentiaalista välimiestä ilmoittamaan, onko hän mielestään VML:ssa tarkoitetulla tavalla esteellinen sekä antamaan selvityksen seikoista, jotka antavat perustellun aiheen epäillä hänen puolueettomuuttaan ja riippumattomuuttaan. Asianosaisen tulee esittää mahdolliset huomautuksensa välimiehen nimeämisestä ja esteellisyydestä 7 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen on saanut tiedon henkilöstä ja mahdollisesti annetusta selvityksestä.

Välimies on menettelyn loppuun asti velvollinen ilmoittamaan asianosaisille kaikki seikat, jotka ovat omiaan vaarantamaan hänen puolueettomuutensa tai riippumattomuutensa tai antamaan perustellun aiheen epäillä hänen puolueettomuuttaan tai riippumattomuuttaan. Asianosainen voi missä prosessin vaiheessa tahansa vaatia välimiehen toteamista esteelliseksi tietoonsa tulleen seikan perusteella. Vaatimus on tehtävä 7 päivän kuluessa siitä, kun asianosainen sai tiedon esteellisyysväitteen perusteesta.

Jos esteellisyysväitettä ei tehdä edellä mainitulla tavalla 7 päivän kuluessa, asianosainen menettää oikeuden vedota tähän esteellisyysperusteeseen. COMI ry:n hallitus ratkaisee esteellisyysväitteet 7 päivän kuluessa välimiestä kuultuaan, ja nimeää tarvittaessa uuden välimiehen.

2.4. Välimiesmenettelyn paikka on Helsinki, mutta esimerkiksi suullinen käsittely voidaan sopimuksen mukaan järjestää muuallakin. Välimiesmenettelyn kieli on suomi, jos molempien asianosaisten kotipaikka on Suomessa. Asianosaisten yhteisestä pyynnöstä kieli voi olla ruotsi. Muussa tapauksessa välimiesmenettelyn kieli on englanti. Asianosaiset voivat välimiehen suostumuksella sopia muusta kuin näiden sääntöjen mukaan määräytyvästä kielestä.

2.5. Heti nimeämisensä jälkeen välimies antaa asianosaisille asian jatkokäsittelyä, prosessin eri vaiheita ja aikataulua koskevat kirjalliset ohjeet. Välimies voi tarvittaessa muuttaa tai täydentää ohjeitaan.

Ohjeisiin voi sisältyä kanteen ja vastineen antamiselle asetettavien määräaikojen lisäksi määräyksiä seuraavista asioista:

(i) sovellettavat prosessuaaliset tai materiaaliset normit;

(ii) suulliset käsittelyt, niiden paikka, tekniset järjestelyt ja aikataulut;

(iii) todistelun toimittaminen;

(iv) määräajasta, jonka jälkeen asiassa ei enää voi esittää uusia vaatimuksia tai vedota uusiin tosiseikkoihin tai todisteisiin (prekluusiouhka).

2.6. Välimies tai sihteeri toimittaa heti nimeämisensä jälkeen kirjallisen pyynnön tekijän vastapuolelle tiedoksi hakemuksen ja hakemuksen liitteet, ellei vastapuoli ole saanut niitä tiedoksi jo aiemmin.

Artikla 3. Kanne ja vastine

3.1. Välimies asettaa nimeämisensä jälkeen määräajan, jonka kuluessa kantajan on toimitettava välimiehelle kanne ja vastaajan on toimitettava vastine. Tämä määräaika on lähtökohtaisesti 21 päivää välimiehen nimeämisestä, ellei välimies päätä toisin. Mahdollinen esteellisyysväite ei vaikuta määräaikaan.

3.2. Kanteessa tulee ilmoittaa:

(i) kantajan yksilöity vaatimus;

(ii) seikat, joihin vaatimus perustuu; ja

(iii) todisteet, joita kantaja aikoo esittää ja selvityksen siitä, mitä todisteiden avulla on tarkoitus näyttää toteen.

3.3. Vastineessa tulee ilmoittaa:

(i) miltä osin vastaaja kiistää kantajan hakemuksessa mainitun vaatimuksen ja miltä osin vaatimus myönnetään;

(ii) millä perusteella kantajan vaatimusta vastustetaan;

(iii) vastaajan mahdollisesti esittämä vastakanne, jonka osalta on yksityiskohtaisesti selvitettävä vaatimukset, niiden perusteet ja todistelu samaan tapaan ja samassa laajuudessa kuin itsenäisessä kanteessa;

(iv) todisteet, joita vastaaja aikoo esittää ja selvitys siitä, mitä todisteiden avulla aiotaan näyttää toteen.

3.4. Kanne ja vastine toimitetaan sihteerille, joka toimittaa ne välittömästi edelleen välimiehelle ja asianosaisille. Asianosaiset voivat halutessaan antaa vastauksen kanteeseen ja vastineeseen 14 päivän kuluessa siitä, kun sihteeri on lähettänyt kanteen ja vastineen tiedoksi.

Artikla 4. Asian käsittely

4.1. Artiklassa 3.4. tarkoitettujen kirjelmien jälkeen uudet vaatimukset, perusteet ja todisteet voidaan ottaa vastaan vain, jos välimies suostuu tähän painavista prosessiekonomisista tai muista syistä. Välimies voi edellä mainittujen kirjelmien jälkeenkin pyytää uutta selvitystä tai täydennystä asianosaisten lausumiin.

4.2. Suullinen käsittely toimitetaan vain, jos välimies pitää sitä tarpeellisena todistelun vastaanottamiseksi tai oikeudellisten kysymysten selvittämiseksi tai jos jompikumpi asianosaisista sitä pyytää.

4.3. Suullinen käsittely järjestetään välimiehen ilmoittamana ajankohtana 4-6 viikon kuluessa artiklassa 3.4. tarkoitetun määräajan päättymisestä.

4.4. Tarvittaessa välimies voi varata asianosaisille tilaisuuden antaa kirjallinen loppulausunto 7 päivän kuluessa suullisen käsittelyn päättymisestä sekä tilaisuuden vastata loppulausuntoihin 7 päivän kuluessa loppulausunnon antamiselle asetetun määräajan päättymisestä.

4.5. Prosessi päättyy loppulausuntojen ja niihin annettujen vastausten jälkeen, tai jos suullista käsittelyä ei järjestetä, artiklassa 3.4. tarkoitettujen kirjelmien jälkeen. Päättymisen jälkeen prosessia voidaan jatkaa välimiehen harkinnan mukaan vain erittäin painavista prosessuaalisista tai prosessiekonomisista syistä.

4.6. Asianosaisilla on vaatimis-, väittämis- ja todistustaakka tosiseikkojen ja normien osalta.

4.7. Välimiehellä on mahdollisuus tutkia sekä tosiseikka- että normikysymyksiä, jos asianosaisilta saatu selvitys ei ole ollut riittävä tai täysin tyydyttävä. Asianosaisille tulee mahdollisuuksien mukaan varata tilaisuus lausua välimiehen aloitteesta esille nousseista tosiasia- ja oikeuskysymyksistä ennen asian lopullista ratkaisua.

4.8. Myöhästyneitä kirjelmiä ei oteta huomioon asiaa ratkaistaessa, ellei välimies painavista syistä poikkea tästä säännöstä.

4.9. Suullisen käsittelyn ulkopuolella kaikki yhteydenotot, tiedustelut ja materiaali asianosaisten ja välimiehen välillä on ohjattava sihteerille, joka vastaa tiedon välittämisestä muille. Kirjallinen materiaali toimitetaan kaikille yhtä aikaa.

4.10. Välimies määrää menettelyn yksityiskohdista ja mahdollisesta poikkeamisesta näissä säännöissä esitetyistä oletusmenettelytavoista. Välimies voi harkinnassaan ottaa huomioon erityisesti todistelua ja esteellisyyttä koskevat kansainvälisen asianajajayhdistyksen säännöt (IBA Guidelines on Conflicts of Interest in Commercial Arbitration 2004 ja IBA Rules of the Taking of Evidence in Commercial Arbitration 1999) tai Yhdistyneiden kansakuntien kauppaoikeusjärjestöjen välityssäännöt (UNCITRAL Arbitration Rules).

Artikla 5. Todistajat, asiantuntijat ja muu näyttö

5.1. Todistajien ja asiantuntijoiden lausunnot toimitetaan kirjallisina, ellei suullista käsittelyä järjestetä.

5.2. Suullisessa käsittelyssä kullakin asianosaisella on ensin lyhyt alkupuheenvuoro. Tämän jälkeen esitetään todistelu. Suullinen käsittely päättyy asianosaisten loppupuheenvuoroihin.

5.3. Välimiehellä on oikeus rajoittaa näytön esittämistä, jos näyttö on tarpeetonta asian selvittämiseksi, jos näyttö olisi muilla keinoin saatavissa edullisemmin tai vähemmällä vaivalla tai jos näytön esittäminen olisi välimiehen antamien prosessimääräysten vastaista.

Välimies voi esittää kysymyksiä ja antaa määräyksiä lisänäytön hankkimisesta. Todistajia voidaan kuulla puhelimitse tai muutoin teknisiä apukeinoja hyödyntäen.

5.4. Tarvittaessa todistajaa voidaan kuulla pääkäsittelyn ulkopuolella alioikeudessa lain säätämällä tavalla.

5.5. Välimiehen kysymysten tai selvityspyyntöjen noudattamatta jättäminen voidaan lukea laiminlyöntiin syyllistyneen asianosaisen vahingoksi näyttöä arvioitaessa. Asian käsittelyssä voidaan edetä ja asia voidaan ratkaista asianosaisen passiivisuudesta tai poissaolosta huolimatta. Prosessimääräysten tai aikataulujen noudattamatta jättäminen otetaan huomioon kuluvastuusta päätettäessä.

5.6. Välimies voi asianosaisten suostumuksella ja kustannuksella määrätä asiantuntijan antamaan selvityksen asian ratkaisemisen kannalta merkityksellisestä erityistä asiantuntemusta vaativasta seikasta.

Artikla 6. Tuomio

6.1. Asiassa tulee antaa tuomio tai päätös viimeistään 4 viikon kuluessa prosessin päättymisestä. COMI ry:n hallitus tai hallituksen valitsema valvoja tarkastaa tuomioehdotuksen ennen tuomion antamista. Tuomio tulee perustella vain, jos molemmat asianosaiset pyytävät sitä viimeistään artiklassa 3.4. tarkoitetuissa kirjelmissä tai jos välimies katsoo sen muutoin aiheelliseksi ja perustelluksi. Välimies voi tarvittaessa täydentää tai selventää annettua tuomiota.

6.2. Asianosaisten pyynnöstä välimies voi vahvistaa asianosaisten tekemän sovinnon välitystuomiolla.

6.3. Asianosaisten pyynnöstä välimies voi antaa myös osatuomion.

Artikla 7. Kulut

7.1. Asianosaiset vastaavat yhteisvastuullisesti vireilletulon edellytyksenä olevasta käsittelymaksusta, joka sisältää hallintomaksun ja välimiehen palkkion.

Asianosaisilta ei pääsääntöisesti peritä erillisiä kulukorvauksia. Hallituksen tai valvojan päätöksellä asianosaiset voidaan velvoittaa yhteisvastuullisesti korvaamaan menettelystä aiheutuneita tavanomaista suurempia kuluja. Kulukorvausta on maksettava esimerkiksi matkoista ja normaalia kalliimmista suulliseen käsittelyyn liittyvistä järjestelyistä. Käsittelymaksu vahvistetaan välitystuomiossa. Käsittelymaksu on maksettava, vaikka asianosaiset sopisivat asian menettelyn vireillä ollessa.

7.2. Välimiehen on määrättävä hävinnyt osapuoli maksamaan käsittelymaksu, ellei sitä ole erityisestä syystä esimerkiksi asian epäselvyyden vuoksi syytä määrätä jaettavaksi asianosaisten kesken välimiehen määräämässä suhteessa.

7.3. Asianosaiset pitävät omat oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan, ellei välimies erityisestä syystä määrää häviäjää korvaamaan voittajan oikeudenkäyntikuluja kokonaan tai osittain.

Artikla 8. Muut säännökset

8.1. COMI ry, valvoja, välimies tai sihteeri eivät vastaa asianosaiselle näissä säännöissä tarkoitetussa välimiesmenettelyssä aiheutuneesta vahingosta, ellei vahinkoa ole aiheutettu tahallisesti tai törkeällä huolimattomuudella.

8.2. Asianosainen menettää oikeuden vedota menettelyvirheeseen, jos hän ei viipymättä tee virhettä koskevaa väitettä.

Artikla 9. Voimassaolo

9.1. Nämä säännöt ovat voimassa toistaiseksi kunnes COMI ry:n hallitus hyväksyy uudet säännöt ja ilmoittaa niiden voimaantulopäivän. Sääntöjen muuttuessa prosessiin sovelletaan prosessin alkaessa voimassa olleita sääntöjä.