Mistä ratkaisu oikeudenkäynnin kalleuteen?

,

Keskustelu keinoista, joiden avulla oikeudenkäynnin kustannuksista ja samalla oikeudenkäynnin kynnyksestä, on jatkunut Helsingin Sanomien Mielipide -palstalla.

Kauppaoikeuden dosentti Klaus Viitanen, 12.2.2021: ”Oikeudenkäynneille tulisi säätää kulukorvauskatto

Suomen Asianajajaliitto, 14.2.2021: ”Oikeudenkäynnit ovat kalliita ja raskaita myös asianajajille

Risto Koulun mielipidekirjoitusta ”Oikeudenkäynnin kustannuskriisi ei ratkea yhdellä vippaskonstilla” ei julkaistu. Kirjoitus oli tarkoitettu osaksi jatkoksi aikaisemmalle, 7.2. 2021 ilmestyneelle kirjoitukselle, osaksi taas vastaukseksi Klaus Viitasen kirjoitukseen.

Tämä kirjoitus (tarjottu toimitukselle 13.2.2021) on oheisena:

OIKEUDENKÄYNNIN KUSTANNUSKRIISI EI RATKEA YHDELLÄ VIPPASKONSTILLA

Keskustelu oikeudenkäyntien kalleudesta jatkuu (mielipide 12.2.2021: ”Oikeudenkäynneille tulisi säätää kulukorvauskatto”). Vaarana on, että keskustelu urautuu, mikä on ollut suomalaisen kustannuskeskustelun pysyvä rasite. Mielipiteessä tehokkaaksi keinoksi suositellaan asiakohtaista kulukorvauskattoa. Katon ylittäviä kustannuksia hävinnyt asianosainen ei joutuisi korvaamaan. Ehdotus on mitä kannatettavin.  Samalla on kuitenkin pakko huomauttaa, että se olisi vain osaratkaisu. Asianosaisellahan on usein ongelmia saada edes omat kustannuksensa maksetuksi. Osaratkaisu omiin kustannuksiin kylläkin olisi se omatoimisen asianajamisen edistäminen, mitä on pitkään ehdoteltu. Totta on, että kattosääntö auttaa erityisesti toiseen kustannusongelman osaan eli kustannusten ennakoimattomuuteen: nykyisin asianosainen ei tiedä, mitä hän lopulta joutuu maksamaan. On syytä epäillä, että tämä ennakoimattomuus vie halukkuutta oikeudenkäynteihin vielä enemmän, mitä kustannusten suuruus sinänsä tekee. Jos kustannusten määrä tiedetään, niihin voidaan varautua. Mutta varaudupas kustannuksiin, joiden suuruusluokkaakaan et tiedä.

Oma kantani on, että mikään yksittäinen vippaskonsti ei auta. Tarvitaan sekä rakenteellisia uudistuksia että valikoima keinoja, joilla oikeudenkäyntien kustannuksia alennetaan tai vähintäänkin hillitään. Näitä keinoja ovat ehdotettu kattosääntö, taksoitetut asianajopalvelut, kustannusarviot valmistelussa, tuomioistuimen kontrollimahdollisuuksien parantaminen, yksinkertaistetun oikeudenkäynnin käyttöönotto ja niin edelleen. Jos todellisiin tai kestäviin tuloksiin halutaan päästä, kustannusten kauhistelu ja ”helppojen” vastausten kaupittelu on lopetettava. Niiden tilalle tarvitaan laajapohjainen lainvalmisteluhanke, jossa analysoidaan syitä nousseisiin kustannuksiin ja suunnitellaan järjestelyjä, joilla oikeudenkäynnin aivan liian korkeaa kynnystä saadaan lasketuksi. Tyhjästä tätä hanketta ei suinkaan tarvitse aloittaa. Kustannusten määristä ja koostumuksesta on paljon empiiristä tietoa, viimeksi siitä julkaistiin selvitys vuoden 2020 syksyllä. Luulisi, että valmiiden tutkimustulosten ja empiirisen tiedon perusteella saataisiin nopeasti kootuksi toimiva keinopaketti. Sen jälkeen voitaisiin pohtia, mitä oikeudenkäynnit saavat oikeusvaltiossa maksaa ja kuka ne lopulta maksaa. Samalla olisi syytä miettiä, miten oikeudenkäyntejä tulisi rahoittaa, mikä on jäänyt Suomessa harvinaisen heikolle huomiolle. Velvollisuus oikeudenkäynnin kustannusten korvaamiseen, mikä kaatuu hävinneen asianosaisen niskaan, ei tuo oikeudenkäyntiin uutta rahaa. Se vain jakaa kustannuksia asianosaisten kesken. Kattosäännönkin kääntöpuoli on, että asianosainen ei voittaessaan välttämättä saa kustannuksiaan korvatuiksi. Hän voi, voitostaan huolimatta, jäädä oikeudenkäynnissä tappiolle, kun kaikki kustannukset on laskettu.

Risto Koulu

prosessioikeuden professori emeritus (Helsingin yliopisto)