Lähdeviittaukset KKO:n ratkaisuissa

,

Viime vuosina korkein oikeus on yhä useammin varustanut ratkaisunsa kirjallisuusviittauksilla oikeustieteelliseen tutkimukseen. Aluksi ne olivat tavallisempia vähemmistön mielipiteissä, mutta tapa on yleistynyt. Tämä kehitys on kiitettävää ja kannatettavaa: se tuo esiin tutkimuksen ja oikeuskäytännön vuorovaikutuksen, se myös osoittaa, että tuomioistuimet ottavat vakavasti tehtävänsä oikeudenjakajina ja oikeusvaltion peruspilareina.

 

Viittauskäytännössä on myös ongelmansa, milloin viitataan, keneen viitataan ja miten lähdettä tulkitaan. Harva asettaa tuomioistuimille samat vaatimukset kuin oikeustieteen tutkijoille, joilta hyvä tieteellinen käytäntö edellyttää viittaamiselta kattavuutta ja objektiivisuutta. Lähteitä ei saa valikoida, myös eriävät näkemykset on tuotava esiin ja kumottava perusteluin, lähteitä tulkitaan kirjoittajan lähtökohtien valossa ja niin edelleen. Nämä standardit sopivat huonosti tuomioistuinten praktiseen ja nopearytmiseen päätöksentekoon. Tästä syystä on hyväksyttävää, että viittaukset kohdistuvat yleisesityksiin ja oppikirjoihin, kun taas tutkijalta odotetaan viittaamista alkuperäislähteeseen eli perustutkimukseen.

 

Totta nimittäin on, että moderni monialainen konfliktinhallinnan ja insolvenssioikeuden tutkimus (tässä esimerkkeinä) ei enää samassa määrin tarjoa lukijoilleen praktisia tulkintakannanottoja, mitä teki perinteinen lainopin tutkimus. Tulkintasuosituksia hakeva joutuu tästä syystä turvautumaan yleisesityksiin ja oppikirjoihin, jotka ovat Suomessakin yleensä vanhemman ja kokeneen tutkijapolven tuottamia. Usein käy niin, että yleisesityksen tai oppikirjan tulkintasuositus vakuuttaa kirjoittajansa auktoriteetilla eikä enää kestävällä perusteluillaan. Tämä ei ole uutta. Ruotsissa esimerkiksi valitettiin aikanaan sitä, että tuomioistuimet antoivat enemmän arvoa suurten nimien kuten Hesslerin ja Rodhen intuitiivisille kannanotoille kuin nuorten tutkijoiden laajalti perustelluille ja vankan tieteellisille kannanotoille.

 

Tämä auktoriteettiuskon vaara on hyväksyttävä hintana viittaamisesta. Lähdeviittaukset ovat kvanttihyppy verrattuna aikaan, jolloin perustelut korkeimmassa oikeudessa koostuivat on katsottava -lausumista ja epämääräisestä kohtuustajusta. Tutkijoiden on myös hyväksyttävä kehityksen hintana se, että korkein oikeus antaa toisinaan heidän kannanotoilleen sisällön, joka totisesti yllättää kirjoittajan. Tästä ratkaisu KKO 2021:48 antoi omakohtaisen kokemuksen. Tutkijoillakaan kun ei ole mahdollisuutta hakea muutosta korkeimman oikeuden ratkaisuun.

 

Risto Koulu