Ketäpä kiinnostaisi tuomarin rooli?

, ,

Niin kutsutun koulukunnan (Kaijus Ervastin keksimä sanonta) kirja ”Tuomarin roolit tuomioistuimissa” sai äskettäin hieman viivästyneen arvostelunsa juridisessa aikakauslehdessä (Paso LM 2022 ss. 674–678). Kirja nimittäin ilmestyi jo vuonna 2019. Viiveestä huolimatta arvostelu oli sellainen, jollaisia jokainen oikeudellisia tekstejä tuottava haluaisi lukea, oli niiden sävy mikä tahansa. Ensiksikin arvostelijalla eli tässä tapauksessa Mirjami Pasolla on sekä tutkijatausta että tuomarikokemusta, joten hän oli erinomaisen kompetentti sanomaan mielipiteensä kirjasta, joka käsittelee vähän tutkittua ja vielä vähemmän keskusteltua aihepiiriä, oikeudenkäynnin suurta tuntematonta eli tuomaria. Toiseksi Paso on selvästikin vaivautunut syventymään kunnolla kirjan premisseihin ja tavoitteisiin. Tämä ei ole oikeustieteellisissä kirja-arvosteluissa itsestäänselvyys: moni arvostelu on kirjoitettu takakannen mainostekstin ja mielikuvien perusteella. Jälki on tietenkin sen mukaista. Perehtyminen monialaiseen tutkimukseen sitä paitsi ei ole mitenkään helppoa, mitä moni kirjan lukenut onkin valitellut. Vika ei välttämättä ole kirjan rakenteessa tai esityksessä. Juristit tunnetusti pystyvät tavallisesti lukemaan vain juridisia tekstejä ja arvioivat kaikkea praktisen lainopin näkökulmasta.

 

Moni kirjoittaja, etenkin varttuneempi, toivoisi tuotoksistaan nimenomaan kriittistä palautetta. Tämä toive ei nyt toteutunut, sillä kirjoittajat ja arvostelija olivat enimmäkseen samaa mieltä sekä kehityskuluista että nykytilanteesta. Mitä tulee vaatimukseen lainkäytön avoimuudesta, ehkä me tekijät kirjoittaisimme hieman varovaisemmin. Toki tuomareiden tulisi luopua anonyymiteetti-ihanteesta eli seisoa ratkaisujensa takana. On kuitenkin totta, että anonyymiteetti antaa tuomarille suojaa. Vaikka emme ole maalittamisessa ja somevihassa niin pitkällä kuin amerikkalaiset, ilmiö on – toisin kuin vielä vuonna 2019 – varteenotettava huolenaihe. Mikään ei viittaa siihen, että olisimme menossa parempaan suuntaan. Pikemminkin on syytä uskoa, että tuomarit joutuvat tekemään työnsä yhä kovemmassa media- ja somejulkisuudessa.

 

Arvostelun ansioita on, että Paso tuo – ehkä kirjaa paremmin – esiin hyvän työyhteisön merkityksen. Voidaan jopa väittää, että hyviä tuomareita esiintyy vain hyvissä tuomioistuimissa. Pasokaan ei – sen enempää kuin kirjakaan – kuitenkaan ota kantaa siihen, kuinka hyviä työyhteisöjä tuomioistuimet nykyisin de facto ovat. Tutkimustietoa tästä ei ole, sillä tuomaritutkimus ei ole ollut suomalaisen oikeustieteen muotiteemoja. Muista maista tällaista tutkimusta toki löytyy. Selvää on, että osa esimerkiksi käräjäoikeuksista on hyviä, osa huonoja työyhteisöjä. Jotkut käräjätuomarit ovat kommentoidessaan kirjaa sanoneet, että he ovat työssään tosiasiallisesti yksinäisiä. Työyhteisöä, joka auttaisi ja jakaisi taakkaa, ei heidän tuomioistuimessaan käytännössä ole. Tuomarit eivät myöskään koe tulevansa mitenkään ”johdetuiksi”. Osa heistä ehkä pitää sitä jopa toivottavana, osa taas kokee, että laamanni (eli päällikkötuomari) ei ”heistä välitä”. Kiistatonta tietenkin on, että tuomioistuimia ja tuomioistuinlaitosta yleensäkin on nykyaikana aidosti johdettava, tykättiin siitä tai ei. Ja mitä niukemmin voimavaroin toimitaan, sitä tärkeämpää kunnon johtaminen on. Vanha itseohjautuvuus (termi on tietenkin anakronistinen) toimi kenties hyvin 1920-luvulla, vielä 1980-luvullakin sillä jotenkin pärjättiin, mutta nyt se on tie kaaokseen, epäyhtenäiseen lainkäyttöön ja jutturuuhkiin!

 

 

Risto Koulu