Tutkimustiedon tuottaminen
Instituutin tehtävänä on toimia ennen muuta tutkimusyhteisönä. Tavoitteena on koota instituuttiin joukko dynaamisia tutkijoita, jotka kokonaisvaltaisesti ja systemaattisesti tutkivat konfliktin hallintaa ja siihen liittyviä kysymyksiä erilaisin tutkimuksellisin menetelmin. Monitieteisyyttä pidetään tärkeänä lähtökohtana.
Varsinkin alussa tutkimuksen aihepiirinä painottuu erityisesti vaihtoehtoisen riidanratkaisun nimellä tunnettu asiakokonaisuus, toisin sanoen menetelmät, joiden avulla kansalaisten, yritysten tai julkisyhteisöjen konflikti ratkaistaan muutoin kuin perinteisessä oikeudenkäynnissä. Instituutin tarkoituksena on tuottaa tutkimukseen perustuvaa tietoa erilaisista riidanratkaisukeinoista, niiden soveltamisalasta ja edellytyksistä silmällä pitäen voimassa olevaa oikeusjärjestystä. Tutkimusta pyritään suuntaamaan tulevaisuuteen tekemällä oikeuspoliittista ja de lege ferenda -tutkimusta. Empiirisen tutkimuksen avulla pyritään hankkimaan tarpeellista tietoa olemassa olevien riidanratkaisukeinojen toimivuudesta ja kehittämään uusia ratkaisuja vaihtoehtoiseen riidanratkaisuun.
Tutkimusrahoituksen järjestäminen kuuluu instituutin perustehtäviin. Instituutti pyrkii organisoimaan oman alansa tutkimusta nykyistä jäntevämmin ja tekemään alan tutkimukselliset tavoitteet paremmin tunnetuiksi eri rahoittajille. Esimerkiksi juuri vaihtoehtoisiin riidanratkaisumenetelmiin liittyy merkittäviä yhteiskunnallisia arvoja, joiden merkitys todennäköisesti vain lisääntyy tulevaisuudessa. Kun tehokas riidanratkaisu nähdään riidanratkaisupalveluna, on yhteiskunnallisesti perusteltua panostaa tämän hyödykkeen kehittämiseen. Tehokkaalla ja oikeudenmukaiseksi koetulla riidanratkaisulla on mahdollisuus merkittäviin säästöihin riitojen aiheuttamissa kustannuksissa.
Tiedottaminen ja julkaisutoiminta
Instituutin tehtäviin kuuluu myös tutkimustuloksista tiedottaminen ja tutkimusten julkaiseminen. Tässä tarkoituksessa on instituutti julkaisee toimialaansa käsitteleviä tutkimuksia sekä paperimuodossa että sähköisesti.
Myös instituutin nettisivut palvelevat tiedottamistavoitetta. Monipuolinen ja vuorovaikutteinen keskustelufoorumi alan tutkimusta, ongelmia ja ajankohtaisia asioita koskevista kysymyksistä on tarpeellinen. Tässä tarkoituksessa instituutin nettisivuille on avattu myös keskustelupalsta.
Jatko- ja täydennyskoulutus
Instituutti järjestää myös tutkimukseen perustuvaa jatko- ja täydennyskoulutusta seminaarimuotoisten koulutustapahtumien avulla. Lisäksi tarkoitus on, että instituutti tulee järjestämään oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijoille syventäviin opintoihin luettavia projekteja instituutin tutkimusalalta. Konfliktien hallinnan tutkimuksen tulosten kuten vaihtoehtoisten riidanratkaisukeinojen laajempi hyväksikäyttö edellyttää koulutuksen kehittämistä ja sen fokusointia tutkimukseen. Tutkimuksen integroinnista opiskeluun seuraa monia hyötyjä, joita pyritään korostamaan hyödyntämällä opetuksessa tutkivan oppimisen metodia.
COMI ry
University of Helsinki Conflict Management Instituten toiminnan tukemiseksi on perustettu myös yhdistys, COMI ry (Conflict Management Institute Association ry/r.f. ).
Yhdistyksen tarkoituksena on edistää, tukea ja kehittää vaihtoehtoisen riidanratkaisun asiantuntemusta, tutkimusta ja opetusta monitieteisesti.
COMI ry tarjoaa ns. COMI-välimiesmenettelyä edulliseksi, joustavaksi ja luotettavaksi keinoksi erilaisten riitojen ratkaisuun. |