Sata vuotta prosessioikeutta -hanke etenee

, ,

Kirjahanke etenee suunnitellusti. Toimituskunta lukee jo saapuneita käsikirjoituksia (noin kolmannes): toivottu jättämisaika on huhtikuu. Varsinainen toimitustyö taittoineen on tarkoitus aloittaa toukokuussa. Kirjan sähköinen versio yritetään saada vapaasti luettavaksi ja ladattavaksi elokuun lopussa: tosin tähän kirjan tulevalla kustantajalla on sanansa sanottavana. Kirjamuotoisena teos ilmestynee alkusyksyllä, ja se tulee kustantajasta riippuen joko kaupalliseen tai vapaaseen jakeluun.

Kirjaan on myös jätetty tai tulossa review-tyyppisiä, tiede- ja tutkimuspoliittisia sekä ajankohtaisia aiheita käsitteleviä artikkeleita. Ne herättävät laajempaakin mielenkiintoa ja kiinnostavat etenkin tutkijoita. Jos kirjoittaja haluaa ja kustantaja sen sallii, tällaiset artikkelit voidaan julkaista eräänlaisina ennakkopainoksina joko kirjoittajan omilla verkkosivuilla tai tällä sivulla.

Potentiaalisiin kustantajiin otetaan yhteyttä, kun toimitustyö on loppusuoralla, toisin sanoen tiedämme kirjan laajuuden ja sisällön. Kirjan saaminen kaupalliseen kustannukseen edellyttää kylläkin kustantajalta melkoista kulttuurimyönteisyyttä, koska kirja tuskin on kaupallinen hittituote.

Lisätietoja saa päätoimittajalta (risto.koulu@helsinki.fi) tai muilta toimituskunnan jäseniltä (heidi.lindfors@helsinki.fi, mikko.vuorenpaa@ulapland.fi ja dan.frande@helsinki.fi).

Risto Koulu

Uutta ennakkoratkaisujen kommentointiin?

, ,

 

Korkeimman oikeuden ratkaisut kommentein -kirjasarja täyttää kohta neljännesvuosisadan, sillä sen ensimmäinen nide nimittäin kattaa vuoden 1998 ratkaisut. Kirjasarjassa yli 2 500 korkeimman oikeuden ratkaisua on saanut parhaimmillaan lähes reaaliaikaisen ja usein varsin asiantuntevan arvionsa. Kirjasarja on oikeastaan mahtava suoritus pieneltä oikeuskulttuurilta. Myös kirjasarjan kustantaja ansaitsisi palkinnon kulttuuriteostaan. Kirja on loistava työkalu käytännön lakimiehille, onhan riitaan sopivan ennakkoratkaisun löytäminen jo puoli voittoa oikeudenkäynnissä. Kommentti liittää yksittäisen ennakkoratkaisun oikeustieteen tutkimukseen ja aikaisimpiin prejudikaatteihin, joten työläältä ja päämiehelle kalliilta tiedonhaulta vältytään. Myös korkein oikeus saa työstään tätä kautta palautetta (muualtahan se ei sitä juuri saa), joskin yksittäiset oikeusneuvokset ovat huhujen mukaan kehuskelleet sillä, että he eivät vaivaudu kirjaa lukemaan.

Vaikka kirja on rakenteeltaan onnistunut ja idealtaan suorastaan loistava, kaikkea ihmisen tekemää voidaan aina parantaa. Yksi parannus olisi jonkinlainen yhteenveto, millainen oli kyseinen ”prejudikaattivuosi”. Yksittäisen kommentit nimittäin fragmentoivat korkeimman oikeuden prejudikaattiutuotannon (jos tätä sanaa uskaltaa näyttää); metsä hukkuu helposti puilta. Kokonaiskuvan saamista auttaisi suuresti kokoava artikkeli, joka otettaisiin kirjaan vuosittain. Siinä kerrottaisiin esimerkiksi, miten valituslupaperusteita sovellettiin, millaisia asioita lopulta päätyi korkeimman oikeuden käsiteltäväksi, miten niissä lopulta kävi, missä kokoonpanossa ratkaisu tehtiin ja niin edespäin. Ehkä vielä tärkeämpää olisi arvio siitä, mitä prejudikaattipolitiikkaa  – milloin ja millaisissa asioissa annetaan ennakkoratkaisu – korkein oikeus seurasi, oliko siinä havaittavissa muutoksia aikaisempaan verrattuna ja mihin ollaan menossa. Kokoavassa artikkelissa voitaisiin myös linkittää ennakkoratkaisuja, jos se on jäänyt yksittäiseltä kommentin kirjoittajalta tekemättä. Totta on, että tällaisen review -artikkelin kirjoittaminen on vaativa tehtävä, mutta sitä suurempi on siitä saatava hyöty.  Asia erikseen on, että review -tyyppiset artikkelit eivät kuulu suomalaiseen oikeuskulttuuriin oikeustieteessäkään, niin tarpeellisia kuin ne olisivatkin nykyisessä julkaisvyöryssä.

Toiseksi kannattaisi miettiä, onko edelleen syytä pitää yllä myyttiä lainkäytön anonymiteetistä. Pohjoismaille ja ehkä eniten Suomelle on ominaista tuomareiden nimettömyys:  korkeimman oikeuden ratkaisuissakin päätöksen tehneet oikeusneuvokset mainitaan ohimennen ratkaisuselostuksen lopussa. Nimet eivät hevin jää mieleen, mistä seuraa, että useimmat lakimiehetkään eivät onnistu nimeämään yhtään korkeimman oikeuden jäsentä (eli oikeusneuvosta), moni ei edes tiedä, kuka on päällikkötuomari. Nimettömyys on ehkä aikanaan lisännyt tuomareiden arvovaltaa, mutta nykyaika toivoisi ihmiskeskeisempää tai ehkä oikeammin ihmisläheisempää lainkäyttöä. Kommenttikirjassa voisi tästä syystä olla edes pari sivua siitä, ketkä ovat korkeimman oikeuden jäseniä, mikä heidän taustansa on ja kauanko he ovat toimineet korkeimmassa oikeudessa. Moite anonymiteetistä on toki kohdistettavissa myös kommenttikirjan kirjoittajiin ja osastotoimittajiin. Heistä tosin annetaan hieman henkilötietoja kuten yliopistollinen status ja yliopisto, mutta lukija luultavasti haluaisi tietää enemmän ihmisistä kommenttien takana.  Valokuvakaan kirjoittajista ei nykyaikana enää hämmästyttäisi.

Risto Koulu

Kulut haittaavat: Liittojen puheenvuoro

, ,

Helsingin Sanomat 17.4.2021: ”Kulujen pelko voi haitata oikeuden hakemista tuomioistuimesta”

Helsingin Sanomien vieraskynä -artikkelissa Suomen lakimiesliitto (Tuula Linna) ja Suomen tuomariliitto (Antti Tapanila) tarttuvat ajankohtaiseen keskusteluun. Aiheenvalinta ei sinänsä yllätä: oikeudenkäynnin kustannukset ovat olleet viimeisen vuoden esillä niin oikeustieteellisessä tutkimuksessa kuin kansalaiskeskustelussakin. Uutta on lähinnä se, että artikkelissa kysymys ei enää ole yksittäisten tutkijoiden ja muiden asianharrastajien mielipiteistä, vaan se edustaa laajempaa näkemystä. Selvää nimittäin on, että todellisiin uudistuksiin tarvitaan oikeuspoliittinen konsensus, sillä ongelma ei oikeastaan ole se, maksaako hävinnyt asianosainen voittajane oikeudenkäyntikulut. Suomessa maksajaksi joutuu eräin poikkeuksin hävinnyt asianosainen, toisin sanoen voimassa on hävinnyt maksaa -sääntö. Siihen keskittyminen hämärtää mittasuhteet. Kuka on oikeudenkäynnin maksumies, on vain osa laajaa kokonaisuutta, miten oikeuksiin pääseminen – mukaan luettuna oikeudenkäynnit – rahoitetaan. Oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuus on tässä pieni joskin merkittävä erillisteema. Tämä käy ilmi jo siitä, että oikeudenkäyntien kustantaminen on suurin piirtein yhtä polttava ongelma sielläkin, missä hävinnyt maksaa -sääntöä joko ei ole tai korvausvastuu on nimellinen.

Puheenvuori on aikamoinen askel eteenpäin, sillä siinä tunnustetaan, että myös oikeudenkäynnin rakenteita on muutettava. Näin yleistä kustannustasoa saadaan alemmaksi, eikä rahoittaminen, korvausvastuusta puhumattakaan, ole enää elämän ja kuoleman kysymys asianosaisille. Ankara kuluvastuu kun samalla pakottaa asianosaiset taistelemaan loppuun saakka, mikä taas lisää sitä kustannustaakkaa, jonka joku joutuu lopulta kantamaan. Yksi ja samalla järeä keino on siirtyminen niin sanottuun kevennettyyn menettelyyn, jossa asianosaiset ajaisivat itse asiaansa. Tätä artikkelissa ehdotetaankin. Muitakin rakenteellisia keinoja on. Totta on, että hävinneen asianosaisen korvausvastuuta sitäkin tulisi lieventää; vuoden 1993 uudistus meni tässä liian pitkälle.

Vaikkakaan sitä ei artikkelissa nosteta esille, valoa näkyy myös toisessa suunnassa. Suomessa keinot oikeudenkäyntien rahoittamiseen ovat harvinaisen kehittymättömät. Oikeudenkäynnit ovat asianosaisten oman rahoituksen varassa, sillä julkinen oikeusapu ja oikeusturvavakuutus ovat jääneet täydentäviksi rahoitusmuodoiksi. Vähitellen kansainväliset innovaatiot tällä alalla alkavat saapua Suomeen. Ensimmäinen tulokas on riitasijoittamisen apokryfisen nimen saanut rahoitusmuoto, joka on yksi sivullisrahoituksen muunnelma. Tosin tavallinen asianosainen ei pääse tämän rahoitusmuodon eduista nauttimaan. Sen synty kuitenkin osoittaa, että myös tämä lähestymistapa sisältää potentiaalia.  Parhaaseen tulokseen päästään, kun kuluvastuun uudelleenarviointi, rakenteiden keventäminen ja uudet rahoitusmuodot onnistutaan yhdistämään.

Oikeuksiin pääsyn rahoittamisen teoriaa on tarkasteltu Risto Koulun teoksessa: Oikeuksiin pääsyn rahoittaminen, COMI 2020 

Riitasijoitustako suomeen?

, ,

Helsingin Sanomat 1.2.2021: ”Riitasijoittajat saapuivat Suomeenkin”

Uutinen yllätti monet lukijat, tosin ei niinkään siksi, että itse asia olisi uusi. Päinvastoin niin sanottu oikeudenkäyntien sivullisrahoitus on hallinnut viime vuodet kansainvälistä keskustelua. Sekään ei ole ihme. Kun julkisessa oikeusavussa kaikkialla säästetään, oikeusturvavakuutus ei missään täytä siihen ladattuja toiveita eikä asianosaisilla ole rahaa sen enempää kuin ennenkään, vaikka oikeudenkäynnin kustannukset ovat monessa maassa nousseet, oikeudenkäynneille on saatava uusi rahoittajataho. Uusi rahoittaja löytyy kaikkein helpommin sivullisista, jolloin valtiontalous välttyy rasitukselta ja tuomioistuin vaivannäöltä. Oikea yllätys sen sijaan on, että yksi sivullisrahoituksen muoto, niin sanottu kaupallinen sivullisrahoitus, näin nopeasti ulottuu Suomeen. Tutkimuksessa on arveltu, että Suomi on aivan liian pieni markkina-alue erikoistuneelle rahoitusmuodolle. Samalla on myönnetty, että suomalainen asianosainen voi törmätä siihen ulkomaisissa oikeudenkäynneissään, jos vastapuoli sitä käyttää.

Sivullisrahoituksessa sivullinen, kaupallisessa rahoituksessa tavallisesti sijoitusrahasto, maksaa oikeudenkäynnin kustannukset asianosaisen puolesta. Jos rahoitus on riskirahoitusta, rahoittaja saa osuuden oikeudenkäynnillä voitetusta määrästä. Lisäksi rahoittaja tavallisesti pidättää itsellään myös oikeuden siihen korvaukseen oikeudenkäyntikuluista, jonka hävinnyt vastapuoli maksaa. Jos oikeudenkäynti hävitään, sijoitus on menetetty.  Sivullisrahoitus voi olla myös velaksiantotyyppistä, jossa rahoittaja saa voittonsa korkeasta korosta tai lisäbonuksesta, jos tai kun oikeudenkäynti päättyy voittoon. Sivullisrahoituksesta on toisin sanoen lukuisia muunnelmia, joista osa siirtää riskiä, osa taas ei.

Riitarahoitus (mitä sivullisrahoitus rahoittajan näkökulmasta on) on herrojen herkkua. Se edellyttää ensiksikin hyvää voittoennustetta ja toiseksi suuren intressin oikeudenkäyntiä. Jälkimmäiset ovat Suomessa kylläkin varsin harvinaisia, joten täysiverinen riskirahoitus jäänee todella harvinaiseksi. On helppo huomata, että suuren intressin oikeudenkäyntejä on vain institutionaalisilla tahoilla, käytännössä isoilla yrityksillä. Keskivertoinen asianosainen, kuluttaja-palkansaaja, tuskin tällaista rahoitusta osaa hakea, vielä vähemmän hän sitä saa. Joku voi pitää lopputulosta epäoikeudenmukaisena. Ne asianosaiset, joilla ei muutoinkaan olisi vaikeuksia saada oikeudenkäynnin kustannuksia maksetuiksi, saavat kaiken kukkuraksi käyttöönsä uuden rahoituskanavan, jolla se pystyy vieläpä ulkoistamaan häviöriskinsä rahoittajalle tai käytännössä tämän vakuutusyhtiölle.  Mutta näinhän se on, ”niille, joilla on, annetaan”, jos tämä aforismi jaksaa lohduttaa.

Oli niin tai näin, ilahduttavaa on, että oikeudenkäynnin rahoitusmuodot alkavat vähitellen myös pohjoismaissa monipuolistua. Pohjoismaathan ovat tähän saakka olleet tällä alueella melkoinen kehitysmaa. Oikeudenkäynnin kustantaminen tuottaa sellaisia vaikeuksia luonnollisille henkilöille ja pk-yrityksille, että on pienoinen ihme, että riita-asioita on Suomessa niinkin paljon kuin niitä on. Vain puoliksi leikillään onkin sanottu, että oikeudenkäynnnin aloittamista tai siihen osallistumista miettivälle kuluttaja-palkansaajalle pitäisi oikeastaan määrätä edunvalvoja – hän kun ei kykenee huolehtimaan raha-asioistaan! Toivottavaa on, että kaupallinen sivullisrahoitus ja etenkin riskin ottava rahoitus saisi jossain vaiheessa seurakseen myös sosiaalisen riskirahoituksen. Tosin sellaisesta ei pohjoismaissa vielä ole ensimmäistäkään merkkiä.

Kiinnostunut löytää lisätietoa:

Koulu, Risto: Oikeuksiin pääsyn rahoittaminen. COMI 2020.

Kirja on ilmainen. Toimituspyynnöt osoitteeseen comi@comi.fi tai risto.koulu@helsinki.fi. Kirjan sähköinen laitos on ladattavissa täältä.

Risto Koulu

Vielä uusi väitöskirja todistusoikeudesta

, , ,

OTL Jorma Rudanko esittää väitöskirjansa ”Näkökohtia todistusharkinnasta” julkisesti tarkastettavaksi 29.1.2021 klo 12.15 Vastaväittäjänä toimii OTT, dosentti Timo Saranpää (Lapin yliopisto) ja kustoksena professori Dan Frände. Väitös järjestetään etäyhteydellä, tarkemmat tiedot löytyvät yliopiston tapahtumasivulta https://helsinginyliopisto.etapahtuma.fi/flamma-2019/fi?id=60244 

Jorma Rudankon väitös palauttaa mieleen oikeustieteen tutkimuksen kaksi ongelmaa, tutkimusten heikon levikin ja tutkimusten vaikean saatavuuden muussa kuin kaupallisessa kustantamisessa. Ongelmilla on tietenkin yhteys. Kun tutkimusten saatavuus on huono, levikkiä ei synny. Ja kun levikki (eli viime kädessä kysyntä) jää vähäiseksi, tutkimusten saatavuuteen ei viitsitä kiinnittää huomiota, vielä vähemmän uhrata siihen kustannuksia. Muoti-ilmiöiksi nousseet open access -strategia ja sähköinen julkaiseminen eivät paljoakaan auta. Harva hakee ja vielä harvempi lukee sähköisiä julkaisuja, vaikka mitään maksumuuria ei olisikaan. Tieto sähköisistä julkaisuista ja niiden saatavuudesta ei ensiksikään välity potentiaaliselle lukijakunnalle. Sitä paitsi vain sen kokenut tietää, millainen rasitus 400-sivuisen tieteellisen teoksen lukeminen on niin silmille ja keskittymiskyvyllekin. Perinteinen kirja on tässä suhteessa ylivoimainen erityisesti oikeustieteessä, joka tunnetaan laajoista tutkimuksistaan. On vaikea uskoa, että sähköinen laitos syrjäyttäisi kirjan pitkälläkään tähtäimellä. Sähköinen julkaiseminen ei kuvainnollisesti tapa kirjaa.

Totta on, että sähköinen julkaiseminen on edistystä verrattuna julkaisemiseen ainoastaan yliopiston (etenkin pienen) omassa sarjassa tai pahimmassa skenaariossa yliopiston laitossarjassa. Siellä julkaistuja kirjoja etsiskelevä miettii joskus puolivakavissaan, onko koko painos saman tien tuhottu, jotta muut eivät pääse lukemaan siitä. On myönnettävä, että moni tutkimus kenties joutaakin unohtumaan, mutta laitosjulkaisuissa on monesti myös todellisia helmiä, joiden olemassaolosta kukaan ulkopuolinen ei edes saa tietää. Sitä paitsi kirja pitäisi ensin lukea, jotta osaa sanoa, onko se hyvää vai huonoa tutkimusta. Tosin Umberto Econ sanoin: huonostakin tutkimuksesta oppii aina jotain.

On pakko myöntää, että vikansa on käytännön lakimiesten asenteissakin. Jo 300-sivuisen juridisen kirjan läpilukemista pidetään herkulemaisena ponnistuksena, oli kyseessä perinteinen kirja tai sähköinen julkaisu. Tässä suhteessa OTM-tutkintoa saa ja ehkä pitää moittia: välillä näyttää siltä, että tavoitteena on saada opiskelijat (eli tulevat juristit) lukemaan mahdollisimman vähän ja mahdollisimman helppoa tekstiä. Moni valmis juristi valittaakin – ja aiheesta – kokevansa tavallisen perustutkimustasoisen kirjan lukemisen hyvin vaikeaksi, teoreettisemmista tutkimuksista nyt puhumattakaan. Käytännön juristeja ei ehkä saa millään konstilla lukemaan systemaattisesti edes oman alansa perustutkimusta. Hänelle riittävät käsikirjat ja yleisesitykset. Sitä paitsi moni juristi pitää yleisesityksiä oikeustieteellisen tutkimuksen huippuna.

Heikko levikki ja sen seuraus, heikko saatavuus, eivät ole vain tiedepoliittinen pullonkaula. Tutkijalle, etenkin monivuotisen urakan tehneelle väittelijälle, on melkoinen pettymys, kun kukaan ei kuule hänen tutkimuksestaan. Tutkimustulokset jäävät pahimmassa tapauksessa kokonaan hyödyntämättä, eikä tutkimus muuta maailman, mitä jokainen tutkija sisimmässään toivoo.

Oli niin tai näin, oikeustieteellisessä tutkimuksessa sen tulosten levittäminen on ongelma siinä, missä tutkimuksen tekeminenkin. Sekään ei tule kuntoon korulauseilla, lennokkailla strategiakirjauksilla ja kaikkein vähiten sälyttämällä vastuu siitäkin tutkijalle itselleen. Heikko levikki ja saatavuus ovat institutionaalisia ongelmia, ja ne pitäisi myös ratkaista sellaisina.

Uusi väitöskirja todistelun rajoituksista

, , ,

OTM Jurkka Jämsä väittelee todistusoikeudesta 22.1.2021. Koronaepidemian takia väittely tapahtuu etänä Vaasasta käsin. Jämsän väitöskirja ”Oikeudelliset todistelunrajoitteet rikosasiassa” jatkaa sitä todistusoikeudellisten väitöskirjojen sarjaa, joka on ollut tunnusomaista uudelle prosessioikeuden tutkimukselle. Painotus on helppo ymmärtää. Osan kiinnostuksesta toki selittää vuoden 2015 uudistus, joka toi merkittäviä muutoksia vanhaan OK 17 lukuun. Vaikka todistusoikeuden tutkimus on jonkun mielestä yliteoreettista ja elitististä, on totta, että todistelu on ja tulee aina olemaan keskeinen osa oikeudenkäyntiä. Jämsän tutkimuksen ehkä suurin ansio on siinä, että se ei, vankasta tieteellisyydestään huolimatta, hukkaa kosketusta oikeudenkäyntien todellisuuteen.

Tosin tästä ei kannata yleisemmin kantaa huolta. Vanha viisaushan kuului, että prosessioikeudellista lainoppia ei tulisi tehdä, jos kaikkinainen omakohtainen kokemus lainkäytöstä puuttuu. Samantekevää sen sijaan on, onko kokemus oikeudenkäynneistä hankittu tuomarina, syyttäjänä vai asianajajana. Toki parasta olisi, jos työkokemus on kertynyt eri rooleista. Yksipuolinen kokemus tuomarin työstä johtaa tuomarikeskeiseen tutkimukseen ja niin edelleen.

Professiolähtöisen tutkimuksen periheikkous tietenkin on, että oikeudenkäyntidraaman päähenkilöt, asianosaiset, ajautuvat sivuosaan, pahimmillaan heille uskotaan vain comic sidekick -rooli lakimiessankarin rinnalla. Prosessioikeuden tutkija kun helposti kuvittelee, että asianosaisilla on loputtomiin aikaa ja rahaa oikeudenkäyntiin ja että heidän perustehtävänsä on tuottaa aineistoa ja soveltamistilanteita tutkimukselle. Mainittava ihme ei olekaan, että perinteisen prosessioikeuden tutkimuksen rinnalle on syntynyt access to justice -tutkimusperinne. Yllätys lähinnä on, että sitä saatiin odottaa aina vuosituhannen vaihteeseen saakka.

OTM Jurkka Jämsä esittää väitöskirjansa ”Oikeudelliset todistelunrajoitteet rikosasiassa” julkisesti tarkastettavaksi 22.1.2021 klo 12.

Vastaväittäjänä toimii dosentti Antti Tapanila (Lapin yliopisto) ja kustoksena professori Tuula Linna.

Väitös järjestetään etäyhteydellä, tarkemmat tiedot löytyvät yliopiston tapahtumasivulta  https://helsinginyliopisto.etapahtuma.fi/flamma-2019/fi?id=60313

Tutkimus ”Oikeuksiin pääsyn rahoittaminen” on ilmestynyt

,

Oikeusvaltio ja sen kehittyneempi versio hyvinvointivaltio lupaa kansalaisilleen paljon oikeuksia. Harva heistä kuitenkaan tyytyy siihen, että oikeudet luetellaan lakikirjassa ja kansalaisoppaissa: oikeuksiin myös pitää tosiasiallisesti päästä. Se taas vaatii toimivia tuomioistuimia, osaavia lakimiehiä ja reiluja oikeudenkäyntejä. Kaikki tämä maksaa. Euroopan maissa ajankohtainen huolenaihe on, mistä säästövaatimusten paineessa oikeutta hakevat saavat rahaa oikeudenkäynteihinsä ja miten tuomioistuinjärjestelmää kyetään rahoittamaan.

Tämä tutkimus arvioi käytössä olevia rahoitusmuotoja ja ottaa kantaa rahoituksellisten innovaatioiden toimivuuteen Suomen kaltaisessa pienessä oikeuskulttuurissa. Oikeudenkäynnin rahoituksessa tarkastellaan sekä perinteistä asianosaisrahoitusta että muodikasta sivullisrahoitusta. Tuomioistuinten rahoituksessa esille otetaan julkisen rahoituksen kehitys sekä muut rahoituksen vaihtoehdot.

Risto Koulu on prosessioikeuden professori emeritus (Helsingin yliopisto).

Kirjan julkaiseminen viivästyi ilmoitetusta kirjapainon vaikeuksien takia.

Kirja toimitetaan automaattisesti yhteistyökumppaneille sekä prosessioikeuden tutkijoille ja jatko-opiskelijoille. Se on saataville myös muille aihepiiristä kiinnostuneille. Kirja on ilmainen. Sitä koskevia pyyntöjä voi esittää yksikölle tai suoraan kirjoittajalle risto.koulu@helsinki.fi.

Juhlakirja prosessioikeuden satavuotisen taipaleen kunniaksi

, ,

Jos aika lasketaan ensimmäisten suomenkielisten virkojen perustamisesta, akateemisen prosessioikeuden historia alkoi piakkoin sata vuotta sitten. Merkkivuoden kunniaksi julkaistaan juhlakirja ”Sata vuotta prosessioikeutta”. Kirjassa tuodaan esiin prosessioikeuden historia ja nykytila: samalla yritetään säilyttää sellaista muisto- ja kokemustietoa, joka on muutoin tuomittu häviämään. Jälkimmäisessä esikuvana on näin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran (eli SKS:n) kuuluisa Työn Muistot -sarja. Tuossa Sarjassa on ilmestynyt esimerkiksi tuomiokuntien ja raastuvanoikeuksien toimintaa kuvannut ”Oikeutta maalla ja kaupungissa”.

Juhlakirja koostuu artikkeleista. Artikkelit ovat aiheeltaan vapaavalintaisia: ne saavat olla elämäkerrallisia, aatehistoriallisia analyysejä, opetuskokemuksia tilittäviä, ehdotuksia prosessioikeuden opetuksen ja tutkimuksen kehittämiseksi tai vaikkapa tulevaisuuspohdintoja, miksei myös tiede- ja tutkimuspoliittista ajatuksenlentoa. Artikkelin alussa on kirjoittajien henkilöesittely: nimi ja kuva (valinnainen), väittelyvuosi, kotiyliopisto tai yliopistot, tieteellinen suuntautuminen ja akateeminen ura väittelyn jälkeen. Tärkeimmät teokset mainitaan, samoin ulkomaiset dosentinarvot. Kirjaan yritetään myös saada kirjoittajilta valokuvia, etenkin vanhoja, joissa näkyvät  silloiset työtilat, unohtuneet kollegat, opettaminen (esimerkiksi laitosseminaareista ja ekskursioista on luultavasti valokuvia) ja akateemiset tapahtumat kuten väitöstilaisuudet ja tutkijatapaamiset.

Toimituskuntaan kuuluvat professori Dan Frände, professori Mikko Vuorenpää, yliopistonlehtori Heidi Lindfors sekä professori emeritus Risto Koulu. Kirjan päätoimittajana toimii Risto Koulu. Juhlakirjan on tarkoitus ilmestyä syksyllä 2021 sekä painettuna että sähköisenä laitoksena. Sitä jaetaan prosessioikeuden jatko-opiskelijoille, tutkijoille sekä oppihistoriasta ja tiedepolitiikasta kiinnostuneille.

Tutkimus oikeudenkäyntikuluista vuonna 2019 ratkaistuissa riita-asioissa ilmestynyt

, ,

EDILEX Lakikirjastossa on julkaistu empiirinen tutkimus siitä, millaisia oikeudenkäyntikulut olivat vuonna 2019 pääkäsittelyssä ratkaistuissa riita-asioissa. Aineistona toimivat neljän kuukauden aikana ratkaistujen riita-asioiden asiakirjat (n=538). Ne kattoivat noin 85 prosenttia kaikista vastaavista riita-asioista. Tutkimuksessa tarkasteltiin myös oikeusturvavakuutuksen ja oikeusavun kattavuutta, oikeudenkäyntikulujen vaatimista, todistelukustannuksia sekä asianosaiskuluja.

Tutkimuksen tekivät OTM Laura Sarasoja ja VTM Chris Carling (Helsingin yliopiston kriminologian ja oikeuspolitiikan instituutti). Tutkimus on julkaistu 22.09.2020 (EDILEX 2020/36) ja on luettavissa täällä.

Tutkimus täydentää erinomaisesti teoreettista access to justice -tutkimusta. Sitä kannattaa lukea samanaikaisesti kuin äskettäin ilmestynyttä tutkimusta ”Oikeuksiin pääsyn rahoittaminen” (Risto Koulu), joka julkaistiin tutkimusyksikön kirjasarjassa.

Risto Koulu: Oikeuksiin pääsyn rahoittaminen – ennakkolukukappale

, ,

Kirjan ennakkolukukappale on nyt luettavissa täältä.

Painettuna kirjana tutkimus ilmestyy lokakuun lopulla. Kirja toimitetaan tutkimusyksikön yhteiskumppaneille ja aihepiiristä kiinnostuneille.

Kirja on ilmainen, Sitä koskevia toimituspyyntöjä voi esittää yksikölle tai tekijälle.